Helsingin ensikoti ry:n toiminnanjohtaja, ent. lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila:
”Suomen vastaanotettava lapset Kreikan pakolaisleireiltä”
Toiminnanjohtaja, ent. lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii Suomen hallitusta käynnistämään toimenpiteet lasten vastaanottamiseksi Kreikassa olevilta pakolaisleireiltä.
– Vuonna 2015 Suomeen tuli 3024 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa. Nyt Kreikan pakolaisleireillä on arvioitu olevan noin 5000 lasta ilman huoltajaa. Suomella on kaikki edellytykset auttaa hädänalaisimpia, mikä on sekä lasten että Suomen oma etu, Kurttila toteaa.
Eduskuntapuolueet ovat käyttäneet paljon puheenvuoroja Suomen pienenevästä lapsiväestöstä. Viime marraskuussa eduskunta kävi ajankohtaiskeskustelun lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamisesta. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila vaatii tämän näkymistä myös päätöksissä.
– Maan hallituksella ja kaikilla eduskuntapuolueilla on velvollisuus tehdä päätöksiä, joissa yhdistyvät kansallinen etu ja YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen määrittämä lapsen etu. Ilman huoltajaa elävien lasten ottaminen Suomeen on perusteltua molemmista näkökulmista. Lapset tarvitsevat Suomeen tullessaan tukea ja turvaa. Nämä lapset ja nuoret ovat tulevaisuus ja toivo, eivät kuluerä ja ongelma. Olen nähnyt läheltä, miten hyvin lapset ja nuoret voivat pärjätä, jos heille annetaan mahdollisuus rakentaa omaa elämäänsä ja tätä maata nimeltä Suomi. Hallituksen on toimittava ripeästi, Kurttila päättää.