Helsingin ensikoti ry on kansalais- ja lastensuojelujärjestö, joka auttaa tiivistä tukea tarvitsevia vauvaperheitä ja heidän läheisiään. Toimimme verkostomaisesti monien eri yhteistyötahojen kanssa yhdessä. Toimintamme tapahtuu Helsingissä Ensi-Kodin tiellä olevassa Ensikodissa, perhekeskuksissa ja perheiden kotona.
Kriisi tai haasteellinen elämäntilanne voivat heikentää vanhempien mahdollisuuksia vastata vauvan tarpeisiin. Kun vauvaperheen arki ja vuorovaikutus ovat vauvan näkökulmasta tarvitsee tukea, Helsingin ensikoti auttaa. Tuemme vanhemmuutta niin, että vauva saa tarvitsemansa huolenpidon, hoivan ja turvan.
”Jokainen lapsi on pelastettava elämälle. Kun muissa herää huoli, meissä syntyy toivo.”
Yhdistyksemme perustettiin vuonna 1936 turvaamaan avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten oikeus kasvuun vanhemman kanssa. Kesällä 1942 ovensa avannut Helsingin ensikoti rakennettiin turvapaikaksi äideille ja lapsille. Tänään Helsingin ensikoti on vauvaperhetyön edelläkävijä, joka tuottaa suuren osan tiivistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden palveluista pääkaupunkiseudulla.
Palvelumme ovat vuosikymmenten pitkäjänteisen kehittämistyön tulos. Korkea ammattitaito yhdistettynä tiiviiseen yhteistyöhön kuntien/hyvinvointialueiden lastensuojelun ja neuvoloiden, perheen verkoston ja tutkimusyhteisöjen kanssa takaa perheelle Helsingin ensikodin eri yksiköissä parhaan mahdollisen avun. Vuosittain Ensikodissa on asiakkaina on noin 200 perhettä, minkä lisäksi kaikille avoimet neuvontapalvelut tavoittavat noin 300-500 perhettä. Ympärivuorokautinen ja avokuntoutus kestää tyypillisesti muutamista kuukausista aina noin vuoteen. Kuntoutuksessa tukena ovat kokemusasiantuntijat ja vapaaehtoiset.
Vuoden 2025 syyskuusta alkaen Ensi-Kodin tien ympärivuorokautisista palveluista vastaa yhteiskunnallinen yritys Hoivatie Oy, jonka omistaa Nuorten Ystävät ry ja Oulun Diakonissalaitoksen säätiö. Nämä yli 100-vuotiaat omistajatahot luovat turvalliset ja vakaat puitteet, jossa vauvaperheet saavat parhaan mahdollisen tuen. Helsingin ensikoti ry tekee yhteistyötä eri puolilla olevien vastaavien ensi- ja turvakotiyhdistysten kanssa.
Helsingin ensikoti ry on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen kansalaisjärjestö. Yhdistyksen toiminta rahoitetaan pääsääntöisesti Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) ja Helsingin kaupungin avustuksella sekä yksityishenkilöiden ja yhteisöjen tekemillä lahjoituksilla.
Vapaaehtoiset ovat työmme tärkeä tuki. Yhdistyksen johtokunnan valitsee yhdistyksen vuosikokous. Johtokunnan puheenjohtajana toimii Kirsi Salonen, varapuheenjohtajana Mirjami Koivunen, jäseninä Victor Andersson, Kaarina Aromaa, Vesa Ekroos, Sanna Hellström, Antti Karjalainen, Johanna Suvensalmi, Sanna Valtonen.