Kohtaamisia isien kanssa

On tiistai-ilta ja Ensikodin isäryhmä kokoontuu. Innokkaimmat isät ovat jo odottamassa oven takana ohjaajien mennessä keittämään ryhmäkerralle kahvia. Isäryhmässä vallitsee suuri luottamus ja kunnioitus jäsenten välillä. Isät ovat kiinnostuneita isyydestään ja haluavat kuulla myös toisten isien tarinoita isyydestä. Ryhmässä vauvat ovat toisinaan isien mukana. Ensikodin isäryhmä on teemoitettu aihealueisiin ja ryhmässä pohditaan esimerkiksi mikä on parasta isyydessä sekä puhutaan parisuhteista ja vanhemmuudesta. Vertaistuen voima ja ryhmän kannattelevuus saavat isät tulemaan isäryhmään yhä uudestaan. Maahanmuuttajataustaisille isille ryhmä toimii myös kulttuurisena porttina suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa myös isät hoitavat aktiivisesti lapsiaan.

Isäryhmiä ohjatessani olen huomannut, että isillä on myös tarve puhua vanhemmuudestaan ja suhteestaan omaan lapseensa. Isät kertovat isäryhmän palautteissa, että isäryhmä on herätellyt heitä pohtimaan isyyttään. Eräs isä kertoi ensimmäistä kertaa ryhmässä pohtivansa millainen isä hän on lapselleen. Isät kokevat isäryhmän teemat ja kysymysten asettelun hyvänä. Isien puheissa nousee esiin pyrkimys ja halu muutokseen omassa isyydessä. Isät haluavat antaa lapselleen sitä, mitä vaille ovat itse jääneet omassa lapsuudessaan. Miehille, joilla on voinut olla hyvinkin vaikea elämän historia, uusi rooli isänä motivoi heitä sitoutumaan työskentelyyn ja tarjoamaan vauvalleen toisenlaisen elämän.

On tärkeää tarjota isille mahdollisuus pohtia isyyttään, koska se lisää isän itseluottamusta tasavertaisena vanhempana äidin rinnalla ja lisää parisuhdetyytyväisyyttä. Isän osallistuminen lapsensa elämään tukee myös lasta. Kaikille miehille isyys ei kuitenkaan synny itsestään vaan isyyden rakentuminen tarvitsee kuuntelijaa ja kohtaamista. On tärkeää, että isyyttä tuetaan ja saadaan isä jo odotusaikana kiinnostumaan tulevasta isyydestään. Ensikodilla isät otetaan heti mukaan työskentelyyn, mikä näkyy isien aktiivisena osallistumisena lastensa hoitamiseen.

 

Millainen isä sinä olet lapsellesi?

 

Sanna Vuorela

Kirjoittaja on Helsingin ensikoti ry:n
vastaava ohjaaja ja toinen
isäryhmän ohjaajista

Elämän isoja ja pieniä ihmeitä

Ensikotiyhdistyksen toiminnassa mukana oleva saa kokea monenlaisia elämän ihmeitä arjen keskellä. Saamme olla syntymän ihmeen äärellä kymmeniä kertoja vuodessa – se lienee ihmeistä suurimpia. Ihmeeltä tuntuu aina myös lapsen kasvu ja kehittyminen, uuden oppimisen riemu. Myös vanhempien kasvu suurtenkin kriisien ja vaikeuksien keskeltä vastuullisiksi, hyvää elämää itselleen ja lapselleen rakentaviksi äideiksi ja isiksi tuntuu ihmeeltä. Saamme olla siinä ihmeessä mukana tarjoamalla apua ja tukea, mutta varsinaisen työn (ja siis sen ihmeen!) tekevät äidit ja isät itse. Toivomme, että he pystyvät vastuun ja huolenpidon lisäksi tuntemaan suurta iloa pienestä ihmeestään, vastasyntyneestä vauvasta. Muistatko sinä, miten suloiselta vauvan iho tuoksuu tai miten hellyttävä on hänen katseensa?

Entä ihmeet yhdistyksen ulkopuolella? Isojen firmojen sulkeminen ja siitä aiheutuva työttömyyden kasvu Suomessakin, Kreikan kriisi, Ukrainan tilanne, uuden ydinvoimalan rakennuslupa, oma tai läheisen sairaus tai kolea kesä, isoja ja pieniä huolia riittää. Mihin tässä ankeassa maailmassa mahtuu ajatus ihmeestä? Kun itse on keskellä vaikeuksia, voimat kuluvat päivästä toiseen selviytymiseen. Väkivallan uhan alla eläessä tai taloudellisen turvattomuuden aikana ajatus elämän kauneudesta on kaukainen. Onko siis haihattelua se, että nostaa esiin elämän isot ja pienet ihmeet?

En halua vähätellä ihmisten kokemia vaikeuksia myös täällä kotoisassa Suomessamme, ja toivon, että jokainen voisi löytää avun hätäänsä. Kuitenkin useilla meistä on elämän perusasiat kunnossa: kohtalainen terveys, talous jotenkin kunnossa, katto pään päällä ja ehkä joku merkittävä ihminen lähellä. Milloin viimeksi pysähdyit (pysähdyin!) ihailemaan vanamon kukkaa, koiranpennun leikkiä, auringon kiloa laineilla, vauvan hymyä, ruusun tuoksua, tuulen huminaa, sateen ropinaa, illan hämyä, lasten naurua puistossa, värien kauneutta luonnossa tai märällä asfaltilla, sudenkorennon lentoa tai pilvien muuttuvia muotoja? Tai kymmeniä tai satoja muita, sinua puhuttelevia asioita? En todellakaan kannusta itsekkyyteen ja omaan napaan tuijotteluun. Olkaamme ihmisiä toinen toisellemme ja auttakaamme ”miestä mäessä”, jos suinkin voimme! Kannustan kuitenkin huomaamaan, että kaiken arkisen ja raadollisenkin keskellä elämä on myös kaunis, se on paitsi selviytymistä tai raatamista myös lahja ja ilo.

”Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy”, lauloi Eppu Normaali jo vuosia sitten. Toivon aurinkoa elämäänne, vaikkei sitä näkyisikään, ja monia isoja ja pieniä ihmeitä jokaiseen päivään!

Kirjoittaja Kirsi-Maria Manninen on Helsingin ensikoti ry:n toiminnanjohtaja

Äitienpäivä joka päivä?

Kevään suuri juhla, äitienpäivä, on takana ja arki läsnä. Kullakin lapsiperheellä on oma tapansa juhlia äitien- ja isänpäivää. Mitä raskaampaa arkielämä on, sitä vähemmän on voimia tai halua juhlistaa näitä kulttuuriimme kuuluvia yhteisiä merkkipäiviä. Kuitenkin me kaikki tarvitsemme elämäämme myös keveyttä, iloa ja juhlaa, jotta jaksaisimme ja voisimme hyvin. Erityisen tärkeää on jaksaa iloita lapsistaan ja osoittaa se heille! Lapsemme tarvitsevat kokemusta siitä, että he ovat meille myös ilon lähde.

Lue lisää