Elämäni oli vuoristorataa, elin sekavaa elämää ja olin ihan hukassa. Kun esikoiseni syntyi, ajattelin kuinka hienoa on olla äiti. Lapsi oli lastenhoitajien hoivissa ja itse tein vuorotyötä. Vapaa-ajat join ja pidin kulisseja kasassa. Olin yksin enkä pyytänyt apua, kun en tiedostanut alkoholiongelmaani. Huumeet tulivat jonkin ajan kuluttua kuvioihin. Päihtyneenä oli hauskaa ja vieroitusoireissa häpeä oli mittaamatonta. Mitä anteeksiantamatonta olinkaan tehnyt itselleni ja lapselleni. Työkuviot vaihtuivat. Mitään pysyvään en saanut rakennettua, päihteiden hankinta meni aina kaiken edelle. Kehenkään en uskaltanut luottaa, itsestäni puhumattakaan.
Päätöksen päihteiden lopettamisesta tein heinäkuussa ja marraskuussa retkahdin, join pääni täyteen. Ymmärsin että näin ei voi jatkua. Parisuhteissani oli mustasukkaisuutta, erimielisyyttä ja väkivaltaa, ei sellainen ole aitoa rakkautta. Kuopukseni teki tuloaan ja uskaltauduin hädissäni sanomaan neuvolassa, että minulla on päihdeongelma ja tarvitsen apua. Neuvolan terveydenhoitajalta sain tiedon Helsingin ensikotiyhdistyksen avopalvelu Esmiinasta. Vastaanotto Esmiinassa oli aidon ystävällinen. Kävin säännöllisesti ja sitouduin kuntoutukseen. Koin, että henkilökunta osasi lukea minua jo ovella ja ohjasi minua keskittymään olennaisiin asioihin ja vauva arkeen. Koin että avunpyyntöihini vastattiin. Käynnit Esmiinassa vahvistivat viikko viikolta valintaani jatkaa päihteetöntä elämää lasteni kanssa. Yhdessä muiden asiakasperheiden ja ohjaajien kanssa erilaisten asioiden tekeminen ja puhuminen on ollut upea kokemus.
On ollut merkityksellistä kuulla muiden asiakkaiden kuntoutumisesta ja nähdä onnistumisien myötä aikuisten ja lasten silmissä nauru. Puhuttuani asioitani työntekijälleni ja muulle asiakasyhteisölle ajatusmaailmani muuttui ja selkiytyi. Päätös raitistumisestani on ollut paras päätös ikinä. Sain vertaistukea muilta Esmiinan asiakkailta, joiden elämässä isoa osaa oli esittänyt päihteet. Olimme samassa elämäntilanteessa työskentelemässä päihteettömän lapsiperhe elämän eteen.
Naistenryhmässä käsittelimme kipeitä asioita mm. häpeää, katkeruutta ja morkkiksia. Aloin puhua itsestäni, tunteistani ja pahasta olostani rehellisesti. Ennen peitin tunteeni päihteisiin, kätkin ne sisälleni jotka sitten purkautuivat kiukkuna. Puhuminen on ollut tärkeää ja kokemus siitä, että minua oikeasti kuunnellaan. Keskusteluiden ja pohdintojen kautta sain käsityksen siitä, miten naiseuteni ja äitiyteni jatkaa kasvamistaan.
Itsetuntoni kohentuminen on ollut avain siihen, että minä voin hyvin. Tärkeää on ollut kiinnostua itsestäni ja siitä kuinka itse jaksan. Lapset ja ystävänikin ovat huomanneet minun nauttivan uudella lailla elämästä ja olen pystynyt rakentamaan turvallista arkea ja kotia lapsilleni.
Olen mittaamattoman kiitollinen meidän perheen tukiverkostolle. Tartuitte hellävaraisesti ammattitaidolla ja aidolla auttamisenteolla silloin kun sitä eniten tarvitsimme. Kiitos!
Selma