Pieni/suuri selviytymistarina

Tapasin jokin aika sitten kauppareissullani Lions Clubin jäseniä, jotka keräsivät lahjoituksia teille. Juttelin siinä hetken, ja kerroin olleeni itsekin esikoiseni kanssa Vallilan ensikodissa. Tästä sainkin ajatuksen laittaa teille kiitoksen, ja pienen/suuren selviytymistarinan.

Tulin ensikodille 16-vuotissyntymäpäiväni alla ja viimeisilläni raskaana. Mukanani muutti syntymättömän lapsemme isä. Sanni (nimi muutettu) syntyi kesällä 2001, ja tuli kanssamme ensikotiin. Saman vuoden syksyllä muutimme omillemme mukanamme ensikodista saadut sakset ja keittokirja.

Elämämme sujui ihan hyvin, kunnes Sannin ollessa parivuotias, hänen isänsä, minun puolisoni, kuoli tapaturmaisesti. Kaikki yhdessä rakentamamme heitti häränpyllyä, ja olimme Sannin kanssa kaksin.

Nyt paljon myöhemmin uskallan kirjoittaa, koska tarinallamme on onnellinen loppu. Ei oikeasti loppu, koska tarinamme jatkuu vielä.

Sanni täyttää tänä vuonna 18 vuotta. Hän on ihan pian aikuinen. Sanni opiskelee lukiossa, eli hänellä menee varsin hyvin.

Tahdoin vain kertoa, että teette hyvää työtä, ja että joskus me teiniäiditkin pärjäämme ihan hyvin.

Kiitos kun autoitte meidät alkuun, ja kiitos että saimme nyt vuorostamme auttaa.

nimim. Elämä kantaa

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla verkkosivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Klikkaa tästä lukeaksesi käyttämistämme evästeistä.